Hoffien kansallisten lajien rotumestaruuskokeet 2018

27.08.2018

Käytiin Helmen kanssa hoffien rotumestaruuskokeissa. Nyt ei ole ollut aikaa treenata, kun tuo mökki on vienyt kaiken ajan. Keskiviikkona kävin kuitenkin jäljellä, jotta nähdään kannattaako meidän lähteä Turun suunnalle. Harjoitusjälki meni hienosti joten sunnuntaiaamuna autonkeula kohti Mynämäkeä. 

Helmi sai jäljen numero 3. Pienen etsiskelyn jälkeen jälkialue löytyi ja koira valjaisiin ja menoksi. Jana meni huonosti :/ Helmi otti ilmavainulla jäljen mutta lähti liian sivuun kohti sitä, joten tuomari palautti janalle. No siitä Helmi tuumas, että ajetaan sitten takaperin eli otti takajäljen. Lopulta kuitenkin päästiin matkaan. 1 keppi nousi, 2 jäi mutta kaikki muut tuli.

Esineruutu on meidän suurin ongelma eli tulee aina vain 2/4 esinettä ja sen jälkeen Helmi ei irtoa. No kaksi esinettä vaaditaan tulokseen.

Tottelevaisuudessa Helmi ei ollut ollenkaan oma itsensä, vaan jotenkin vaisu, ehkä se johtuu tilasta eli pentuja odotettavissa ;)

Loppupisteet oli 231p eli JK3 ja 3. tulos. Mihin se sitten riitti :D Ainoa 3. luokan koira, joka teki tuloksen eli JÄLKIMESTARI 2018 ja PK-MESTARI 2018 :D

Nyt lomaillaan, kunnes varmistuu kasvaako sisuksissa pieniä pentuja <3

11.04.2024Kuura astutettu
03.03.2024Pentuja sivu päivitetty!!!
23.02.2024Käyttölinjaisia labradorinpentuja
04.02.2024FS1 Uskihoff's Melina
25.11.2023Uskihoff's Deniero Norjassa
25.11.2023TK1 Uskihoff's Felipe
19.09.2023Uskihoff's R-pennut
02.09.2023U. DENIERO TANSKASSA
23.08.2023MELINA FCI-IFH2. 83p
20.08.2023Deniero Joensuussa

Siirry arkistoon »